Opiskelijaksi oppimassa

Ajattelin syksyllä Suomi vieraana kielenä – perusopintoja aloittaessani, että ehtiikö, jaksaako? Ettei kävisi kuin niille äidinkielen aineopinnoille kymmenisen vuotta sitten: hurja alkuinnostus, siitä parin kuukauden päästä sammahdus ajan puutteeseen ja hahmottomaan urakkaan.

Tällä kertaa aloittamistani motivoi vahvempi ajatus ammatillisesta pätevöitymisestä, ja toisaalta tarpeesta kuitata aikaisempi kokemus opintojen keskeyttämisestä. Kaikki menisi omaan piikkiin tälläkin kertaa sekä ajallisesti että taloudellisesti. Opintojen aloittamistani olin kehuskellut jo etukäteen lähipiirilleni tietoisena siitä, että nyt kun kovasti mainostaa, niin ei ihan herkästi peruuta aikeitaan. Itse aiheutettu sosiaalinen paine, vaikkakin hyvä sellainen, kannustaa myös.

Nyt, kahdeksan kuukautta myöhemmin, tuuletan perusopintojen loppusuoralla. Yllätin ja ylitin itseni. Kesäkuulle olen merkinnyt vielä kuuden opintopisteen edestä verkkotehtäviä, ja valmista tulee!

Ensimmäisten aikuisopintojen epäonnistuminen oli siis hyvä oppikoulu minulle, liika itsevarmuus, kyllä tämä tästä ja en mitään hopseja tai tuutorointeja tarvitse – ajattelu olivat pois. Kiltisti istuin varsinaisten opiskelujen päälle syksyn kaksi opiskelutaito-iltaa Imatralla, otin ilolla vastaan kaiken jaetun materiaalin ja verkko-ohjauksen. Ymmärsin lopulta, että suunnittelu kannattaa: mitä opiskellaan ja missä järjestyksessä on järkevää edetä. Onneksi on tuutorit, kiitos teille! Jos jotain olisin pakertamiseeni kaivannut, niin opiskelukavereita ihan naamatusten porukalla tekemään tehtäviä. Ihan yksin en kuitenkaan opintojeni kanssa edennyt, koska opintojen moodle-ryhmässä sai keskustella ja tarkastella muiden samaa pakettia tekevien tuotoksia. Moodle-ympäristö oli ja on jatkossakin varsinainen aarrearkku, löytyy apuja vanhoista luentomateriaaleista, ohjeita tieteellisen kirjaston käyttöön, ja kysyjälle aina vastataan.

Työn ohessa opiskeleminen tiivistää ajankäytön. Päivät ovat aikataulutetumpia ja viikonloppuun on varattava opiskeluaikaa. Kellottaminen sopii mainiosti, kun saa itse määritellä opiskelun määräajat. Kokemuksesta vihdoin viisastuneena kannatan suunnittelua ja opintojen jaksottamista omaan elämäntilanteeseen sopivaksi. Kiire ja stressi ovat pieninä annoksina tarpeellisia kirittäjiä, ilman deadlineja ainakaan minä en saisi mitään aikaiseksi.

Opiskelu koukuttaa positiiviseen kierteeseen. Itsetunto kohentuu opintorekisterin suoritusotetta tarkastellessa, siinä seisoo kiitos kuin kiiltokuva opettajalta alakoulun ainevihkossa.

Jaana Oravuo
luokanopettaja, aikuisopiskelija

Miks pitäs

Kauan sitten koulussa opetin nokkelaa poikaa, jota ei vapaaehtoinen lukeminen kiinnostanut. Sen luki mikä pakkoäidinkielessä käteen työnnettiin. Kerran hän kirjoitti tuntityönä mainion erittelyn Pentti Haanpään novellista, jossa Takalon Antti lähtee Ameriikkaan ”ronsaisemaan rikkautta”. Sama kertomus kuuluu aikoinaan herättäneen koulupoika Juha Hurmeen kiinnostuksen kirjallisuuteen.

Opettajana puhuttelin oppilasta : ”Hyvänen aika, kun sinä noin hyvin ymmärrät kirjallisuutta, niin mikset sinä lue?” Ja oppilas vastasi iloisesti: ”Ko mie noi hyvin ymmärrän, ni miks miun pitäs viel lukkee?”

Mietittyäni asiaa nelisenkymmentä vuotta olen saanut valmiiksi vastaussarjan: miks pitäs viel lukkee, vaik jo ymmärtää.

Lukeminen vie kiinnostaviin paikkoihin ja tutustuttaa kiinnostaviin ihmisiin. Lukeminen jännittää ja huvittaa. Lukeminen opettaa. Vastikään hain Kalevalasta Kullervoa, ja siellä tarjottiin väkevää pahaa poikaa Ilmariselle rengiksi, ”sepon paljan painajaksi”. Opin siitä sanan ”palja”, jota en ehkä tänään tarvitse mutta joka on heti käytettävissäni, kun antaudun keskusteluun väkivasaran käytöstä.

Lukeminen tarjoaa tilaisuuksia liikuttumiseen. Kirjojen villisti vaihteleva kieli ilahduttaa. Ääneen lukeminen saattaa sekä lukijan että kuulijan hyvälle mielelle. Lukeminen tarjoaa antoisia puheenaiheita, mikäli niitä sattuu muuten puuttumaan. Lukeminen selventää asioita ja yhdistää lukijoita toisiinsa ja kirjailijoihin ja kirjojen henkilöihin. Minut runo yhdisti äskettäin runoilija Lars Huldéniin, joka, vanha mies kun on, kompuroi tutusti portaissa: ”Mutta vaarallisinta on laskeutuminen. / Voi luulla viimeistä askelmaa jo lattiaksi, / voi astua kaksi kertaa samalle askelmalle, / kengänkorko voi juuttua edelliseen portaaseen, / kohtalokkain seurauksin aina.”

Nyt minulla olisi näin monta näin pätevää, mietittyä perustelua esittää entiselle koulupojalle, miks pitäs lukkee. Todennäköisesti hän kyllä on keksinyt monta hyvää syytä itse ja lukee nyt kuin mies.

Kaisa Neimala