Valtteri Bottaksen voitettua sunnuntaina aamutuimaan formula 1 -kauden avajaiskisan Melbournessa, syntyi ajatus, että pitäisi juhlistaa asiaa pullalla.
Leipätyössäni koulutussuunnittelijana ja yrittäjyyskasvatuksen sparraajana, kuvittelen olevani melko suunnitelmallinen ja ennakoiva. Kotihommissa sunnuntaisin en. Maidon ollessa kuumenemassa ja hiivan ollessa jo astiassa huomasin, ettei meillä ole kananmunia. Yrittäjyyskasvatus kannustaa meitä kokeilukulttuuriin – ei haittaa vaikkei aina onnistuisi, oppia tulee silti. Menin leipuribloggaaja Kinuskikissan sivuille ja totesin, ettei pullataikina kaikkina näinä elämäni vuosina ole tarvinnut kananmunaa. Onneksi oli jauhoja. Kokeillaan.
Taikina nousi ihan lupaavasti samalla, kun pohdin läppärille sitä, millaista tulevaa toimintaa Imatran kouluille yrittäjyyskasvatuksen ja työelämätaitojen osalta tulisi kehittää ja miten tämä toiminta olisi hyvä sitoa osaksi opetussuunnitelmaa. Ajatukseni oli tehdä kanelipullia. Kaulittuani taikinan pöytään kiinni, huomasin, ettei meillä ole kaneliakaan. Valitettavan merkittävä osa kanelipullaa. Tässä vaiheessa lapsi tuli kirkosta kotiin. Yrittäjyyskasvatus kannustaa meitä tekemään hommia tiimityönä, joten otin pullatiimini jäseneksi poikani, joka meni hakemaan kanelin lähikaupasta.
Case-pulla päättyi kamalan näköisiin, mutta hyvältä maistuviin lopputuloksiin. Yrittäjyyskasvatuksen kokeiluissa yhdessä tekeminen, kokeileminen ja matkasta oppiminen ovat se juttu. Omasta kokeilustani opin sen, että pullataikinan voi tehdä uudella tavalla ja että blogitekstiä ei kannata kirjoittaa samalla, kun pullat on laitettu uuniin!
Imatralla 17.3.2019
Koulutussuunnittelija Ritva Oravuo